
Julkaistu 10.1.2010. Luokiteltu julkaisut, kolmas levy.
Nauhoitukset alkavat huomenna ja kuukauden päästä pitäisi olla valmista. Studioblogi on avattu ja sitä pyritään päivittämään mahdollisimman usein. Levyn julkaisupäivä on loppukeväästä. Biisijärjestys voi vielä hieman elää, mutta alustavasti mennään tällä.
Ota yhteyttä suoraan bändiin:
Sotajumala on vuonna 1998 perustettu suomenkielisen death metallin pioneeri. Bändi yhdistää musiikissaan vaivatta niin death metallin uudet kuin vanhatkin elementit. Vuosien kova pohjatyö, lukuisat keikat sekä armottomat julkaisut ovat tehneet Sotajumalasta yhden maamme ehdottomasti kovimmista ja arvostetuimmista death metal -nimistä.
Vuonna 2004 julkaistu debyyttilevy Death Metal Finland nosti bändin kertaheitolla kotimaisen death metallin aateliin. Huolellisen pohjatyön tuloksena debyytti sai arvoisensa seuraajan, kun lokakuussa 2007 julkaistiin kauan odotettu toinen albumi, Teloitus. Miehistö on hioutunut tiiviisti yhteen vuosien työn tuloksena, oma musiikillinen suunta on entistäkin vahvempi, eikä vieläkään anneta milliäkään periksi. Teloitus on kahdeksan armottoman biisin kokonaisuus, jolla Sotajumala lunasti kaikki sille asetetut odotukset. Julkaisun jälkeiset keikat ovat todistaneet bändin olevan pelottavan kovassa iskussa, eikä turpaanveto ole missään nimessä hiipumaan päin.
© 1998—2010 Sotajumala. Sivuston suunnittelu ja toteutus Dahmon design ja Mainostoimisto Aava & Bang. // Takaisin ylös.
Kommentit
Tätä artikkelia ei voi enää kommentoida.
Jätetyt kommentit
Ei paha. Nää biisien nimet kuulostas vähän siltä että on varmaan ihan rankkoja aiheita käsittelyssä
nunslaughter avautui 11.1.2010 kello 0:28:42. Pysyvä linkki.
Hyvältäpä kuulostaa! Oliko se muuten tuo “Sinun virtesi” joka ainakin Cobra tourin lopuilla kuultiin?
Z avautui 11.1.2010 kello 1:04:49. Pysyvä linkki.
Cobra tourilla ei vedetty uusia biisejä. Misery Indexin kanssa keikoilla veivattiin vaihteleva määrä seuraavista: Kuoleet, Sokeus ja Sinun virtesi. Paratiisin kutsu kuului ohjelmistoon 2008 kesällä ja syksyllä.
Timo Häkkinen avautui 11.1.2010 kello 12:37:34. Pysyvä linkki.