
Kyllä, tänäiltana valmistui levyn viimeinenkin kappale, joka on samalla myös nimikkoveisu. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että levyn nimikin on jo päätetty, mutta pidetäänpä jännitystä vielä yllä jokunen tovi. Rehellisesti sanottuna nyt alkaa helpottamaan: kahdeksan biisiä on kasassa, levy on nimetty, studio ja masterointi varattu, julkaisuajankohtaa hahmoteltu ja tulevista keikoistakin puhuttu. Seuraavan parin viikon aikana hiotaan viimeisetkin yksityiskohdat kuntoon ja sitten on vuorossa armoton treenaus tammikuun sessioita varten.
Studiopäivät on lyöty lukkoon! Nauhoitukset alkavat maanantaina 11.1.2010 Studio Audiolla Jyväskylässä. Seuraavan neljän viikon aikana levyn olisi tarkoitus valmistua Studio Audion ja Basement Alliancen suojissa. Nauhoituksesta ja miksauksesta vastaa Tuomas Kokko. Maanantaina 8.2.2010 matkaamme hevosella Helsinkiin masteroimaan levyn Chartmakersin Svante Forsbäckin kanssa.
Julkaisua tähdätään loppukevääseen, mutta tästä ilmoitellaan kyllä tarkemmin jahka suunnitelmat kirkastuvat. Levyn nimestä on jo käyty alustavia keskusteluja, mutta mitään ei olla vielä lyöty lukkoon, joten pidetäänpä jännitystä yllä vielä ainakin jokunen viikko.
Kiinnostaisiko ketään lukea studiopäiväkirjaa? Katsella kuvia Tomin Iron Maiden -tatuoinnista? Pitäiskö tällä kertaa laittaa enemmän videoitakin? Tehdäänkö Metallicat ja päästetään fanit studioon päiväksi? Parhaat ja paskimmat kommentit palkitaan!
Finnish Metal Awards palkitsee jo viidettä kertaa vuoden parhaat kotimaiset hevit Helsinki Metal Meetingin yhteydessä 20. helmikuuta 2010.
Parhautta palkitaan tuttuun tapaan seitsemässä eri kategoriassa ja valinnan teette jälleen te, kotimaisen raskaan musiikin seuraajat. Itsekseen jupiseminen ei anna palkintoja kenellekään, joten anna äänesi kuulua virallisessa FMA-äänestyksessä tässä ja nyt.
Meitä voi äänestää osoitteessa http://www.imperiumi.net/index.php?act=fma totuudenmukaisesti vuoden bändiksi, Timoa soittajaksi ja Mynää laulajaksi.
Äänestysaika päättyy 31. tammikuuta 2010 klo 23:59. Finnish Metal Awards -palkintogaala järjestetään Helsinki Metal Meetingissä, Kaapelitehtaalla lauantaina 20.2.2010.
Kaikkien äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan levypalkintoja sekä Finnish Metal Expon pääsylippuja. Voittajat julkaistaan Imperiumin verkkosivuilla helmikuun ensimmäisen viikon aikana.