
Laulu on iloni ja työni -kiertuepaidasta otetaan nyt sitovia ennakkovarauksia kiertuesivulla. Paitoja ei postiteta ja ne tulee maksaa varauksen yhteydessä. Maksetun paidan voi noutaa valitsemaltaan keikalta paitamyyntikojulta. Varauksien avulla haluttiin varmistaa, että myös Helsingin ja Turun keikoille tulijat voisivat saada paidan. Kyseessä on rajoitettu painos, joten kannattaa toimia nopeasti!

Kiertuepaidan suunnitteli Oliver Sander.
Ylpeinä ilmoitamme, että Laulu on iloni ja työni -kiertue pysähtyy myös Lievestuoreella Liisan Pubissa elokuun 23. päivä. Kyseessä on yksityistilaisuus ja yleisömäärä tulee olemaan erittäin rajallinen – erikoiskeikka siis. Meistähän 60 % on alunperin Lievestuoreelta kotoisin, joten Liisan Pubin keikasta on puhuttu jo varmaan toista vuotta. Mikäs sen parempi tilaisuus, kuin ottaa jenkkipojat matkaan? Ei nimittäin ihan joka päivä ole tällaista kokoonpanoa nähty Liisan Pubissa.
Kiertuepaita on myös jo lähes valmis ja siitä pieni maistiainen jo löytyykin kiertuesivulta. Suurempi kuva, hinta, koot ja painosmäärä tarkentunee lähiviikkojen aikana, mutta hyvin rajallinen painos kuitenkin tulossa, eikä lisää tule ikinä.
Hyvät naiset ja herrat, Levykauppa Äxän väki on jälleen täydentänyt varastojaan Sotajumala-tuotteilla. Arvon herrasväki voi siis hankkia itselleen vaikka uuden 6 Laukausta -paidan jonka suunnittelusta vastasi Ville Anger.
Kauniimmat puoliskot taasen voivat hankkia pinkin Death Metal Finland tyttöpaidan joka on vaatimattomasti sanottuna ehkä maailman brutaalein tyttöpaita!
Angerin suunnittelema 6 Laukausta -paita ja pinkki DMF tyttöpaita (kiitos Anni!) nyt Äxästä!