
Kesäkuulle lisätty kaksi uutta keikkaa: Tuska Open Air lauantaina kesäkuun 28. päivä ja Sauna Open Airin jatkoklubi Infernossa perjantaina kesäkuun 6. päivä.
Kuten tapoihimme kuuluu, soitamme isompia festarivetoja vain Morbid Angelin kanssa, joten tänä vuonna jatketaan Tuskassa siitä mihin 2004 jäätiin Nummirockissa. Kolmen päivän aikana Tuskassa muuten niin älytön kattaus, ettei mitään rajaa: Morbid Angel, Nile, Slayer, Carcass, Behemoth, Dying Fetus, Entombed…
Masennetaanpa vielä kansaa kertomalla, että uutta materiaalia on alettu vähitellen työstämään. Tyypilliseen tapaamme hoidamme biisinkirjoituksen pidemmän kaavan mukaan ja käytämme yksityiskohtiin tasan niin paljon aikaa, kuin biisit vaativat. Mitään kiirettä ei siis ole vielä studioon, mutta kuka tietää vaikka kesän festareilla voisi jotain täysin uuttakin materiaalia kuulla.
Järjestäjän tekemän päällekkäiskiinnityksen johdosta emme esiinny Kouvolassa perjantaina 18. huhtikuuta. Korvaavaa keikkaa säädetään parhaillaan ja päivämäärä ilmoitetaan heti kun se saadaan sovittua.