
Slaughter at Lutakko on nyt kaupoissa, joten ei muuta kuin noutamaan oma kopio ja telkkarin eteen ihmettelemään mitä Cthulhu tekee Mynnille ja kuinka monta fania mahtuu Lutakon lavalle. Äxällä on myös käynnissä kilpailu jossa voi voittaa mm. dvd:n ja Kuolemanpalveluksen.
Myspacessa on muuten myös lisää vanhoja biisejä, että jos joku ei ole vielä ostanut tai warettanut levyjä…
Ja ne keikkataukokilpailun voittajat palkitaankin vasta ensi sunnuntaina.
Ensi viikolla julkaistavasta dvd:stä tehdään juttu Keskisuomalaiseen. Haastattelussa Mynni ja kaksi keikalla riehunutta fania istutetaan saman pöydän ääreen muistelemaan keikan tunnelmia. Haluatko sanoa painavan sanasi keikasta? Jäikö jotain hampaankoloon? Pääsitkö lavalle?
Haastattelu suoritetaan Jyväskylän keskustassa ensi viikon keskiviikkona 10.3. kello 19. Iällä tai sukupuolella ei ole väliä, pääasia on että olit keikalla ja olet halukas kertomaan kokemuksistasi. Voittajat saavat dvd:n palkinnoksi – nimikirjoituksilla varustettuna tietysti.
Osallistu jättämällä kommentti viimeistään perjantaina 5.3. sillä voittajat arvotaan jo lauantaina. Omaa nimeä ei tarvitse kommentissa kertoa, mutta jätäthän sähköpostiosoitteesi jotta voimme ottaa sinuun yhteyttä (sähköpostiosoitettasi ei julkaista).
(Ja heti perään sunnuntaina palkitaan keikkataukokilpailussa rohkeiten veikanneet!)